Siirry pääsisältöön

II etsivän tarinoista ei jännitystä puutu

Kristian Peltoniemen uusimmassa II etsivää -kirjassa etsivät matkaavat Saksaan viettämään syntymäpäiviä. Perille saavuttua linnassa alkaa kuitenkin kohta tapahtua merkillisiä asioita.

Jurvan Sanomien toimittaja Eveliina Kälviäinen kävi haastattelemassa kirjailijaa. Jutun pääsee lukemaan täältä.


II etsivää ja vanhan linnan salaisuus sijoittuu poikkeuksellisesti siis kokonaan ulkomaille. Yleensä kaksi etsivää seikkailee tutuissa paikoissa Suomessa, kuten Karijoella tai Vaasassa. Uusimman kirjan tapahtumapaikat Saksassa ovat kuitenkin tuttuja lapsuuden lomamatkalta - ja kannen kuva melontaretkeltä Ähtäristä.

Miten tarinat sitten syntyvät?

"Tämän kirjan kohdalla prosessi on ollut pidempi kuin muissa kirjoissa. Periaatteessa olen kirjoittanut tätä jo kakkoskirjan jälkeen. Silloin se kuitenkin jäi kesken, kun en keksinyt, millaisen lopun siihen kirjoittaisin. Sitä piti kypsytellä pidempään", Kristian kertoo.

Kirja on saatavilla verkkokaupastammeRetro-Reitusta, Kurikan kirjakaupasta sekä kirja- ja verkkokaupoista kautta maan.

Jännittäviä lukuhetkiä!

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi


Viitteet

Peltoniemi, Kristian (2018). II etsivää ja vanhan linnan salaisuus. Kurikka: Valmiixi.

Kälviäinen, Eveliina (2019). Etsivätarinat eivät synny ilman jännitystä. Jurvan Sanomat 27.03.2019, 13: 12.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuttulan kesä Reijo Raekallion siveltimen vedoin

Lastenkirja Kuttulan kesä ilmestyi viime vuoden lopussa. Sen on kirjoittanut Liisa Salo ja kuvittanut Reijo Raekallio. Levinyt! kävi taiteilijan juttusilla. Jaspis Toivosen kirjoittaman jutun pääsee lukemaan  Levinyt! - verkkolehdestä .  Jutussa Raekallio kertoo, kuinka tarinat Kuttulan kesästä sytyttivät inspiraation, sillä ne olivat todentuntuisia ja eläviä. – Ne kertovat maaseudulla asuvan lapsiperheen elämästä. Perheeseen kuuluu lasten ohella liuta eläimiä. Tarina tuntui minusta heti mukavalta, koska siinä oli sopivaa särmää, sanoo Raekallio. Kuttulan kesä on Salon ensimmäinen ja viimeinen kirja, kuten hän on sanonut  Kyrönmaa -lehden haastattelussa . Kirja on esitelty  täällä  ja sitä voi ostaa kirjailijalta,  Galleria Raekalliosta tai kirja- ja verkkokaupoista kautta maan  sekä kustantajan verkkokaupasta . Viitteet Salo, Liisa (2020). Kuttulan kesä . Kurikka: Valmiixi. Kuttulan kesässä on vipinää - Liisa Salo julkaisi ensimmäisen ja viimeisen kirjansa . Kyrönmaa -lehti 23.11.20

Vuoden 2021 terveyskirjamme: Maadoittuminen ja EFT

Vuoden 2021 suosituimmat terveyskirjamme ovat Maadoittuminen - kaikkien aikojen tärkein terveyslöytö sekä EFT - tunteiden vapautustekniikat . Näiden ja muiden terveyskirjojemme kysyntä osoittaa, että itsehoito ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito ovat ajassamme yhä tärkeämpiä. Kirjan maadoittumisesta (engl.  earthing ) ovat kirjoittaneet kaapelitelevisioteollisuuden uranuurtaja Clinton Ober , kardiologi, kirjailija ja sähkölääketieteen asiantuntija Stephen Sinatra ja terveyskirjailija Martin Zucker . Kirjan 1. painoksen ilmestymisen jälkeen on käynyt entistäkin selvemmäksi, että kaikkien aikojen tärkein terveyslöytö on juuri maadoittuminen - ensimmäisessä painoksessa alaotsikko oli vielä kysymysmuodossa. Julkaisimme tarkistetun laitoksen 1. painoksesta vuonna 2015. Kirjan tarkistettu ja laajennettu 2. painos ilmestyi vuonna 2018. Se sisältää myös maadoittumisesta tehtyjen tieteellisten tutkimusten yhteenvetoja. Kirja oli suosituin terveyskirjamme myös vuonna 2020. Vuoden 2021 toiseksi