Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella geologia merkityt tekstit.

II etsivää seikkailee Saksassa

Kristian Peltoniemen II etsivää seikkailee jo viidessä kirjassa. Kurikka-lehden toimittaja Leena Kurikka haastatteli nuorta kirjoittajaa uusimmasta, II etsivää ja vanhan linnan salaisuus -kirjasta. Jutun pääsee lukemaan täältä . Tällä kertaa etsivät ovat matkalla Saksassa. Yleensä he seikkailevat Suomessa, joten jokin syy poikkeukseen täytyy olla. "Saksassa on vanhoja linnoja ja halusin liittää ne mukaan. Olen lapsena itsekin käynyt Saksassa", Kristian kertoo. Tapahtumapaikka on Saksan vanhimmassa, roomalaisaikaisessa kaupungissa Trierissä. Sinne oli tarkoitus mennä lomailemaan, mutta toisin kävi. Kirja on saatavilla verkkokaupastamme , paikallisista kirjakaupoista sekä kirja- ja verkkokaupoista kautta maan. Viitteet Kurikka, Leena (2019). Peltoniemen uudessa kirjassa seikkaillaan Saksassa . Kurikka-lehti . 19.12.2019. Peltoniemi, Kristian (2018). II etsivää ja vanhan linnan salaisuus . Kurikka: Valmiixi.

Kirjankansikisa: II sija ja kiittävää palautetta II etsivää ja autovarkaat -kirjalle

Kristian Peltoniemen kirja II etsivää ja autovarkaat on tullut Kihniön kolmosluokkalaisten kirjankansiäänestyksessä toiselle sijalle. Äänestys pidettiin kirjavinkkari Marlee Mäkelän jäähyväiskeikalla marraskuussa 2017. Kilpailussa oli mukana kahdeksan hiljattain ilmestynyttä kirjaa. - Lapset saivat valita kannen perusteella kolme houkuttelevinta, kertoo Marlee Mäkelä blogissaan  ja jatkaa: - Toiselle sijalle, 11 ääntä, nousi pienin, lyhyin ja nopeimmin luettava jännäri, Kristian Peltoniemen  II etsivää ja autovarkaat  (Valmiixi). Kirjoittaja on 11-vuotias koululainen, joka on seikkailuttanut etsiviään jo kolmessa kirjassa. Kirjalle annettiin blogissa muutakin palautetta: - Tämä kirja sai supermyönteisen palautteen myös Niittyvillan yläkoulun pojilta, joille luin sen ääneen keväällä, kirjavinkkari kertoo. Koko teksti löytyy kirjavinkkarin sivuilta . Kurkista myös II etsivän blogista tarina autovarkaiden etukannen kuvasta! Viitteet Mäkelä, Marlee (2018). Kirjavinkkarin ...

II etsivän tarinoista ei jännitystä puutu

Kristian Peltoniemen uusimmassa II etsivää -kirjassa etsivät matkaavat Saksaan viettämään syntymäpäiviä. Perille saavuttua linnassa alkaa kuitenkin kohta tapahtua merkillisiä asioita. Jurvan Sanomien toimittaja Eveliina Kälviäinen kävi haastattelemassa kirjailijaa. Jutun pääsee lukemaan täältä . II etsivää ja vanhan linnan salaisuus sijoittuu poikkeuksellisesti siis kokonaan ulkomaille. Yleensä kaksi etsivää seikkailee tutuissa paikoissa Suomessa, kuten Karijoella tai Vaasassa. Uusimman kirjan tapahtumapaikat Saksassa ovat kuitenkin tuttuja lapsuuden lomamatkalta - ja kannen kuva melontaretkeltä Ähtäristä. Miten tarinat sitten syntyvät? "Tämän kirjan kohdalla prosessi on ollut pidempi kuin muissa kirjoissa. Periaatteessa olen kirjoittanut tätä jo kakkoskirjan jälkeen. Silloin se kuitenkin jäi kesken, kun en keksinyt, millaisen lopun siihen kirjoittaisin. Sitä piti kypsytellä pidempään", Kristian kertoo. Kirja on saatavilla verkkokaupastamme ,  Retro-Reitusta, Kurikan kirjak...

II etsivää sai vauhdikkaan neljännen osan

Kristian Peltoniemen II etsivää seikkailee jo neljässä kirjassa. Kurikka-lehden toimittaja Ari-Pekka Suomalainen luki uusimman etsiväkirjan ja kyseli lisää sen kirjoittajalta. Haastattelun voi lukea täältä . Kirjassa kaikenlaisia kiperiä tilanteita sattuu niin Jalasjärven Pirunpesällä kuin Karijoen Susiluolassa, Iso-Kakkorin kivikoissa ja Kaskisten Sälgrundin majakallakin. "Olen käynyt niissä. Paitsi majakkaan ei päässyt oikeasti sisälle", Kristian kertoo. Tapahtumapaikat ovat siis todellisia, mutta tapahtumat taatusti yllättäviä ja monimutkaisia. Minne ne vielä johtavatkaan? Kirja on saatavilla verkkokaupastamme , paikallisista kirjakaupoista sekä kirja- ja verkkokaupoista kautta maan. Vauhtia ja seikkailuja kaikille! Ystävällisin terveisin VALMIIXI / Päivi Viitteet Peltoniemi, Kristian (2017). II etsivää ja valoja yössä . Kurikka: Valmiixi. Suomalainen, Ari-Pekka (2017). Kaksi etsivää sai vauhdikkaan neljännen osan . Kurikka-lehti 30.11.2017.

Seikkailu salaperäisellä Susiluolalla

Nuorelta kirjoittajalta Kristian Peltoniemeltä ilmestyi viime vuonna kaksi seikkailukirjaa. II etsivää ja salaperäinen luola sekä II etsivää ja autovarkaat on suunnattu kouluikäisille ja nuorille. Molempien kirjojen keskeisenä tapahtumapaikkana on Susiluola Karijoen ja Kristiinankaupungin rajalla. 10-vuotias Otto Haataja luki salaperäisen luolan tarinan ja haastatteli Kristiania. Otto kysyi muun muassa siitä, milloin Kristian alkoi kirjoittaa etsivätarinoita ja kuinka helppoa kirjoittaminen on. Vaissin sukuseuran Waissi -lehdessä julkaiseman jutun voi lukea linkin takaa. Entäpä seuraava kirja, joko se on työn alla? Lue haastattelusta , mitä saattaa olla odotettavissa... Mielenkiintoisia hetkiä seikkailujen parissa! Ystävällisin terveisin VALMIIXI / Päivi Viitteet Haataja, Otto (2016). "Jos on nukkunut vähemmän, on vaikeampi keksiä aiheita" . Waissi 1/2016, 16. Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivää ja salaperäinen luola. 1 . Kurikka: Valmiixi. Peltoniemi, Kristian (2015)....

Kristian Peltoniemen kaksi etsivää vei yleisön

Perinteistä Kirja vieköön! -tapahtumaa vietettiin laskiaissunnuntaina 07.02.2016 Seinäjoen kaupunginkirjasto Apilassa. Tapahtumassa ääneen pääsi viisi pohjalaista kirjailijaa: dekkaristi, murrepakinoitsija, nuortenkirjailija ja kaksi lastenkirjailijaa. Tapahtumassa esiintyi myös lasten ja nuorten seikkailukirjoja kirjoittava kurikkalainen Kristian Peltoniemi. Hän kertoi uusimman kirjansa II etsivää ja autovarkaat kirjoittamisesta ja sen tapahtumista sekä luki kirjasta otteita. Yleisö viihtyi silminnähden, eli mukana kirjan juonessa ja esitti kiinnostuneena kysymyksiä. Ilkka -lehden kulttuuritoimituksen Osmo Kahari kirjoitti jutun tapahtumasta. Lehden sisäsivuilla äänessä on myös tapahtuman nuorin kirjoittaja. Jutun pääsee lukemaan linkkien takaa . Hauskoja lukuhetkiä myös itse kirjan parissa! Ystävällisin terveisin VALMIIXI / Päivi Viitteet Kahari, Osmo (2016). Linnea Ikola pelastaa perinnettä . Ilkka 37: 1, 08.02.2016. Kahari, Osmo (2016). Kirjailijatapahtuman nuorin oli rento kuin...

Kirja-arvostelu: Peltoniemen kaksi etsivää mainio esimerkki oppilaille

Kristian Peltoniemen esikoiskirja II etsivää ja salaperäinen luola on esitelty kirjavinkkari Marlee Mäkelän blogissa . Kirja kertoo kahden pojan seikkailuista Karijoen Susiluolalla ja sen seuduilla. Tarinassa on myös roistoja ja jännittäviä juonenkäänteitä. Kirjavinkkari kuvaa tapaamistaan nuoren kirjoittajan kanssa ja kertoo, kuinka seikkailukirjaa on ollut mukava esitellä kirjoittamisesta innostuneille oppilaille. Koko esittely on luettavissa Marlee Mäkelän blogista . Kannattaa tutustua myös kahden etsivän seikkailuihin! Viitteet Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivää ja salaperäinen luola. 1 . Kurikka: Valmiixi. Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivää ja autovarkaat. 2 . Kurikka: Valmiixi.

Kristian Peltoniemen kaksi etsivää seikkailee jälleen

Kristian Peltoniemeltä ilmestyi marraskuussa toinen nuortenkirja II etsivää ja autovarkaat . Uusimman kirjan rosvot ja sankarit seikkailevat Karijoen ja Kristiinankaupungin lisäksi myös Kurikassa ja Kauhajoella sekä Seinäjoella ja Vaasassa. Ahvenanmaakin on päässyt kirjaan mukaan. Kurikka-lehti kävi jututtamassa tarinoiden kirjoittajaa hänen harrastuksistaan ja kirjoittamisesta. Juttu on luettavissa linkin kautta . Sen on kirjoittanut Leena Kurikka. Kristian Peltoniemen kirjoissa on esillä paitsi pohjalaisuus ja luonto, myös kirjoittajan autoharrastus. Onpa uusin kirja tarttunut isompienkin autoharrastajien käteen... Molemmat kirjat ovat saatavilla verkkokaupastamme sekä verkko- ja kirjakaupoista kautta maan. Mukavia lukuhetkiä pohjalaisluontoon sijoittuvien seikkailujen parissa! Ystävällisin terveisin VALMIIXI / Päivi Viitteet Kurikka, Leena (2015). Kaksi etsivää seikkailee jälleen . Kurikka-lehti 96: 5, 30.12.2015.  Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivää ja autovarkaat . Kur...

Kristian Peltoniemeltä seikkailuja Suupohjassa

Kristian Peltoniemen ensimmäinen seikkailukirja II etsivää ja salaperäinen luola ilmestyi viime keväänä ja toinen, II etsivää ja autovarkaat , marraskuulla.   Suupohjan Sanomat julkaisi nuoren kirjoittajan haastattelun tämän päivän numerossaan. Jutun on kirjoittanut päätoimittaja Olli Pursiainen ja se on luettavissa myös täältä . Kirjojen keskeisenä tapahtumapaikkana on Susiluola Karijoen ja Kristiinankaupungin rajamailla, ja seikkailut lähtivätkin liikkeelle vuosi sitten juuri Susiluolaan tutustumisesta . Toisessa kirjassa autovarkaat ajavat pitkin Pohjanmaata ja Suupohjaa. "Juoni tarinoihin kehittyy pääasiassa kirjoittaessa, kynällä ja paperilla", Kristian kertoo jutussa. Sen jälkeen hän siirtää tarinat tietokoneelle. Kirjat ovat saatavilla verkkokaupastamme sekä verkko- ja kirjakaupoista kautta maan. Jännittäviä hetkiä kirjojen parissa! Viitteet Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivää ja salaperäinen luola. 1 . Kurikka: Valmiixi. Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivä...

Kristian Peltoniemeltä pohjalainen seikkailukirja

Kurikkalaiselta Kristian Peltoniemeltä ilmestyi ennen kesälomia ensimmäinen kirja , seikkailukirja pohjalaismaisemissa. Nuoren kirjoittajan ajatuksia on luettavissa Suupohja.fi-sivustolta . Haastattelussa Kristian kertoo kirjastaan ja sen tapahtumaympäristöstä. Idean kirjoittamiseen hän sai käytyään patikkaretkellä Susivuorella sijaitsevalla Susiluolalla ja Iso-Kakkorin vuorella. Susiluola salaisuuksineen teki kirjoittajaan lähtemättömän vaikutuksen ja kirjassa palataankin sinne useamman kerran. Etsiväkirja on saanut hyvää palautetta: siinä on sopivasti pohtimista myös aikuisille lukijoille. Kirja on saatavilla verkkokaupastamme sekä verkko- ja kirjakaupoista ympäri Suomen. - Mielenkiintoisia ja hauskoja lukuhetkiä! Viitteet Peltoniemi, Kristian (2015). II etsivää ja salaperäinen luola . Kurikka: Valmiixi. Suupohja.fi (2015). Kristian Peltoniemeltä seikkailukirja pohjalaismaisemissa .

Kristian Peltoniemen seikkailu Susiluolalla

Kristian Peltoniemen seikkailukirja nuorille ilmestyi huhtikuun puolivälissä. II etsivää ja salaperäinen luola -kirjan tapahtumat sijoittuvat pohjalaismaisemiin, Karijoelle ja Kristiinankaupunkiin. Kurikka-lehden toimittaja Maria Rikala kävi haastattelemassa häntä kirjan kirjoittamisesta. Jutun pääsee lukemaan täältä . Jutussa Kristian kertoo kirjan syntymisestä viime syksynä Susiluolalle ja Iso-Kakkoriin tehdyn luontoretken seurauksena: "Kun kävin Karijoella Susiluolalla, tuli sellainen tunne, että siitä aiheesta voisi kirjoittaa kirjan." Neljän kuukauden ja kahden käsin kirjoitetun ruutuvihkon jälkeen hän laittoi tarinan myös koneelle. Lukijoilta on tullut positiivista palautetta. Kirjassa kaksi etsivää auttavat Seinäjoen poliisia saamaan roistot kiinni, eikä jännitystä puutu. Kirja on nuoren silmin nähtyä 2010-lukua sekä pohjalaisuuden ja kotiseudun arvostamista - siinä oppia aikuisellekin. Kesälukemiseksi sopiva kirja on saatavilla verkkokaupastamme sekä verkko- ja...