Siirry pääsisältöön

Rising Moon on Sarianna Suorsan luoma fantasiamaailma

Kirjailija Sarianna Suorsalta ilmestyy tänä vuonna kolmas kirja, Rising Moon -sarjan Surulaulu.

Fantasia-trilogian ensimmäinen osa Evanescent - Katoavainen ilmestyi vuonna 2015. Suorsa kertoo esikoisteoksen saaneen alkunsa jo hänen yläasteajoillaan, jolloin hän kirjoitti kirjan ensimmäiset sata sivua. Kirjan toinen osa Kaikkivaltias julkaistiin vuonna 2016.

Rising Moon on mukaansatempaava tarina fantasiamaailmoineen. Se kertoo neljään valtioon jakaantuneesta maailmasta, jossa elämää varjostaa alituinen sodan uhka.

- Fantasiamaailma on kärjistetty versio omasta maailmastamme, Suorsa sanoo Kalevan haastattelussa. - Se antaa mahdollisuuden kritisoida yhteiskuntaa, joka ei anna tilaa herkkyydelle.


Sarjan päähenkilö, nuori nainen, Tegan, on varttunut köyhimmissä osissa maata. Hän lähtee ystävineen vuorollaan taistelukouluun, jossa hänen elämäänsä astuu myös vahva ja innostava nuorukainen. Vaikeasta taustasta ponnistava Tegan joutuu suuren paineen alle koulussa ja henkilökohtaisissa ratkaisuissaan. Pystyykö hän löytämään itsestään kyvyn rakastaa?

Tegan unelmoi maailmasta, jossa ihmiset elävät rauhalle, eivätkä sodalle. Hän löytää itsestään voimavaroja, joista hänellä ei ollut aavistustakaan. Mutta onko anteeksianto traagisten tapahtumien jälkeen mahdollista - voiko rakkaus voittaa ylitsepääsemättömät esteet?

Sodan syttyessä Tegan ja Rising Moonin maa ovat alakynnessä. Heillä on yksi ainoa valttikortti sodan voittamiseen. Onnistuvatko he käyttämään sen ja kuinka paljon Tegan on valmis menettämään voittaakseen?

Rising Moon: Surulaulu on tilattavissa verkko- ja kirjakaupoista sekä kustantajalta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuttulan kesä Reijo Raekallion siveltimen vedoin

Lastenkirja Kuttulan kesä ilmestyi viime vuoden lopussa. Sen on kirjoittanut Liisa Salo ja kuvittanut Reijo Raekallio. Levinyt! kävi taiteilijan juttusilla. Jaspis Toivosen kirjoittaman jutun pääsee lukemaan  Levinyt! - verkkolehdestä .  Jutussa Raekallio kertoo, kuinka tarinat Kuttulan kesästä sytyttivät inspiraation, sillä ne olivat todentuntuisia ja eläviä. – Ne kertovat maaseudulla asuvan lapsiperheen elämästä. Perheeseen kuuluu lasten ohella liuta eläimiä. Tarina tuntui minusta heti mukavalta, koska siinä oli sopivaa särmää, sanoo Raekallio. Kuttulan kesä on Salon ensimmäinen ja viimeinen kirja, kuten hän on sanonut  Kyrönmaa -lehden haastattelussa . Kirja on esitelty  täällä  ja sitä voi ostaa kirjailijalta,  Galleria Raekalliosta tai kirja- ja verkkokaupoista kautta maan  sekä kustantajan verkkokaupasta . Viitteet Salo, Liisa (2020). Kuttulan kesä . Kurikka: Valmiixi. Kuttulan kesässä on vipinää - Liisa Salo julkaisi ensimmäisen ja viimeisen kirjansa . Kyrönmaa -lehti 23.11.20

Valmiixi on mukana Suomi-talkoissa

Valmiixi - pienkustantamo & viestintäpalvelut osallistuu Suomitalkoot-kampanjaan. Yritys löytyy toimialalta B2B-tuotteet ja -palvelut  ja yrityksen verkkokirjakauppa  muista palveluista . Yrityksen toimipiste sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, mutta Valmiixi toimii koko Suomen alueella. Valmiixi tarjoaa  ammattitaitoisia viestintäpalveluita yrittäjille, yrityksille ja erikoisalojen ammattilaisille sekä tutkijoille ja kirjailijoille. Sen erikoisalaa  ovat muun muassa tekniikan, biologian ja lääketieteen tekstit. Yrityksille se tarjoaa liikelahjoiksi suomalaisia, Suomessa tehtyjä kirjoja . Kirjoittajille Valmiixi tarjoaa  pienkustantamon palveluita . Erikoisalojen lisäksi se tekee erityisesti hyvinvointiin ja terveyteen sekä luontoon liittyvät tekstit ja kuvat kirjoiksi. Yrityksen kirjailijat ovat eri puolilta Suomea, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja USAsta. Valmiixi toimii lisäksi julkaisemiensa kirjojen tukku- ja vähittäismyyjänä. Kirjat ovat saatavilla suomalaisista kirja- ja verkkokir