Siirry pääsisältöön

Kirsi Lohtajan sadut ovat ovi lapsuuden muistoihin

Kirjailija Kirsi Lohtaja on julkaissut neljä kirjaa. Nyt tulossa on hänen ensimmäinen satukirjansa, Pienen Keltaisen Nallen tarinoita.

Lohtajan aiempien kirjojen aiheina on vanha itämainen astrologia & fengshui-oppi, tyttären varhaislapsuuden vuodet, luontaisesti gluteenittomat ruokaohjeet sekä rokotteisiin liittyvä tieto. Kuinka nyt siis satuja?

- Satukirjan tarinat saivat alkunsa tyttäreni ollessa liki kolme vuotta. Niihin liittyy todellisia tapahtumia. Hauskojen sattumusten lisäksi mukana on pieniä opetuksia, luonnon kunnioitus ja sen pieniä ihmeitä sekä lapsen luottamus enkeleiden apuun.

Olet taustaltasi hoitotyön ammattilainen. Miksi ryhdyit kirjoittamaan? Mikä siinä on lähellä sydäntä?

- Ajatus kirjoittamisesta alkoi kiehtoa tyttären syntymän myötä eli reilut 10 vuotta sitten. Elämäni ikään kuin jakaantuu aikaan ennen ja jälkeen lapseni syntymän. Jätin aktiivisen hoitotyön, koska halusin olla lapseni saatavilla hänen varttuessaan, Lohtaja sanoo.

- Tunnen kutsua kirjoittaa asioista, jotka ovat merkityksellisiä elämässäni. Haluan välittää tietoa, jonka uskon voivan auttaa muitakin. Kirjani ovat myös mahdollisuus jättää jotain pysyvää muistoksi tyttärelleni, jotain, mihin hän voi myöhemmin palata.


Satukirja sisältää myös lauluja. Miten ne syntyivät?

- Laulujen sanoja alkoi virrata mieleeni pian tyttären syntymän jälkeen. Kun sanat olivat valmiit, niin sävel ikään kuin annettiin minulle - niin helposti laulut syntyivät. Muutama kirjan lauluista ja loruista on kuitenkin mieheni ja tyttäreni tekemiä, Lohtaja kertoo ja jatkaa:

- Perheessämme luettiin satuja joka päivä tunti tai pari. Iltasatuhetken lopuksi minulla oli tapana laulaa tyttäreni uneen. Sadut ja laulut toivat hänelle paljon iloa.

Pienen Keltaisen Nallen tarinoita on parhaillaan ennakkomyynnissä. Mitä sen ilmestyminen merkitsee?

- Tyttäreni on kannustanut minua satukirjan saattamisessa lopulliseen muotoonsa ja toiminut myös kirjan kuvituksen kriitikkona. Näen, että tämä kirja on hänelle ovi varhaislapsuuden muistoihin, Lohtaja sanoo ja lisää:

- Toivon satujen tukevan myös muiden pienten lasten kasvamista terveiksi ja tasapainoisiksi nuoriksi.


Viite

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuttulan kesä Reijo Raekallion siveltimen vedoin

Lastenkirja Kuttulan kesä ilmestyi viime vuoden lopussa. Sen on kirjoittanut Liisa Salo ja kuvittanut Reijo Raekallio. Levinyt! kävi taiteilijan juttusilla. Jaspis Toivosen kirjoittaman jutun pääsee lukemaan  Levinyt! - verkkolehdestä .  Jutussa Raekallio kertoo, kuinka tarinat Kuttulan kesästä sytyttivät inspiraation, sillä ne olivat todentuntuisia ja eläviä. – Ne kertovat maaseudulla asuvan lapsiperheen elämästä. Perheeseen kuuluu lasten ohella liuta eläimiä. Tarina tuntui minusta heti mukavalta, koska siinä oli sopivaa särmää, sanoo Raekallio. Kuttulan kesä on Salon ensimmäinen ja viimeinen kirja, kuten hän on sanonut  Kyrönmaa -lehden haastattelussa . Kirja on esitelty  täällä  ja sitä voi ostaa kirjailijalta,  Galleria Raekalliosta tai kirja- ja verkkokaupoista kautta maan  sekä kustantajan verkkokaupasta . Viitteet Salo, Liisa (2020). Kuttulan kesä . Kurikka: Valmiixi. Kuttulan kesässä on vipinää - Liisa Salo julkaisi ensimmäisen ja viimeisen kirjansa . Kyrönmaa -lehti 23.11.20

Valmiixi on mukana Suomi-talkoissa

Valmiixi - pienkustantamo & viestintäpalvelut osallistuu Suomitalkoot-kampanjaan. Yritys löytyy toimialalta B2B-tuotteet ja -palvelut  ja yrityksen verkkokirjakauppa  muista palveluista . Yrityksen toimipiste sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, mutta Valmiixi toimii koko Suomen alueella. Valmiixi tarjoaa  ammattitaitoisia viestintäpalveluita yrittäjille, yrityksille ja erikoisalojen ammattilaisille sekä tutkijoille ja kirjailijoille. Sen erikoisalaa  ovat muun muassa tekniikan, biologian ja lääketieteen tekstit. Yrityksille se tarjoaa liikelahjoiksi suomalaisia, Suomessa tehtyjä kirjoja . Kirjoittajille Valmiixi tarjoaa  pienkustantamon palveluita . Erikoisalojen lisäksi se tekee erityisesti hyvinvointiin ja terveyteen sekä luontoon liittyvät tekstit ja kuvat kirjoiksi. Yrityksen kirjailijat ovat eri puolilta Suomea, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja USAsta. Valmiixi toimii lisäksi julkaisemiensa kirjojen tukku- ja vähittäismyyjänä. Kirjat ovat saatavilla suomalaisista kirja- ja verkkokir